Rakas reenipäiväkirja,

Mistä on hyvä lätkämatsi tehty? Vauhdista. Vaarallisista tilanteista. Verestä, hiestä ja kyynelistä. Niistä on hyvä lätkämatsi tehty. Mitään noista ei nähty lauantaina Sentterissä, kun höntsäiltiin Pirkkalan-vieraita vastaan, prkl.

Sarjataulukkoa oli ilmeisesti tulkittu oikein urakalla jo kotona, ku ei ollu oikein kellään minkäänlaista tappamisen meininkiä ennen peliä - eikä kyllä sen aikanakaan. Sellasta puolivelttoa "saranana sisään vaan" -tyyppistä vaellusta kaikki tyynni. Tai ehkä tarkemmin sanoen välillä hyvää, välillä huonoa. Esimerkiksi Jussi maalilla ei varmaan ole tyytyväinen pariin maaliin, mutta vastapainoksi se otti yli puolenkymmentä game-saveria ku kaveri hakkas useampaakin riparia ennen kuin pakit ehti hätiin.

Yköspakkiparilta puolestaan haettiin pari kertaa namu lavasta omassa päässä liian helposti ja häkkihän siinä heilu. Sit kuitenki ne oli värkkäämässä muutamaa meidän maalia toisessa päässä tehokkaasti. Mulle ja Jarille ei omassa päässä ihan katastrofeja sattunu, mutta eipä me sitten hyökkäyksessäkään saatu mistään sisään, vaikka paikkoja kyllä oli. Joosekin sano että "sehän tuli yllättävän kovaa", ku kerran yritin lämmätä vähän lujempaa - mut maalia ei tullu. Ens kerralla vedän sit ihan täysiä. Että sellasta aaltoilua.

Nää tällaset kotipelit pitäis kyllä ehdottomasti voittaa. Ollaan nyt annettu jo pari pistettä vastustajille sellasista peleistä, joista olis pitäny kairata pisteet kotiin. Toisaalta hyvää on se, että ei hävitty niistä kumpaakaan, vaikka oltiin kummassakin tappiolla vielä melko lopussa. Onko meillä sittenkin vähän selkärankaa, rakas päiväkirja?

Meinaa nää omat ajatukset vaan olla poikkeuksellisen synkkiä just nyt huonon pelin jälkeen, varsinkin kun meinas mennä jo ekassa erässä joidenkin osalta kitinäksi ja pelikavereiden syyttelyksi. Vaikka siis pelillisesti meillä ei ollu mitään hätää ja luultavasti syy oli aina huutelijassa itessään. Siis mieti ny, rakas päiväkirja, edes ekaa erää ei päästy loppuun asti ilman muutamien murjotusta! Tuomareille huuteluakin esiintyi taas vähän turhan runsaasti ja myönnän syyllistyneeni siihen itekin pari kertaa (mielestäni aiheesta). Kävin pyytämässä heti seuraavassa vaihdossa tuomareilta aina anteeksi, etteivät pahoittaisi mieltään. Aattelin että se olis ihan korrektia, kun se toinen tuomareista oli jonkun meidän pelurin hinttikaveri kuulemma. Vai olikohan se inttikaveri? Ei siinä kopin mölyssä oikein kuule selvästi. Samapa tuo, avoimin mielin tässä mennään, jokainen tyylillään.

Jarille olen kiitollinen pelistä, oli taas kivaa pitkästä aikaa puolustella sen rinnalla. Varsinkin ku Jarin huutosakki piti niin kovaa mökää katsomossa aina ku oltiin jäällä, että ei uskoiskaan. Ei jääny epäselväks ketä ne oli kannattelemassa. Siitä sain itekin virtaa vaikeilla hetkillä. Jarin peli-ilo kentällä näkyi selkeästi myös katsomossa. Btw, rakas päiväkirja, Jari ei oo mun inttikaveri.

Ens viikolla vastustaja onkin sitten taas eri luokkaa, ku pitäis pystyä pelaamaan vieraskaukalossa tiukka matsi HC Nokiaa vastaan. Milläköhän meditaatiolla sitä syttyis tohon peliin vähä paremmin? Ehkä se auttaa jos katon koko viikon Emmerdalet narulta just ennen peliä, viikolla ku en töiden takia kerkee niitä tuijottaan kaikkia - pitää ehtiä muksunkin kanssa leikkimään vähän. Sillä sais aivot nollille ja vois lähtee peliin tyhjältä pöydältä.

- Jarin pakkipari