Kausi päättyi tappioihin
JäHi päätti kautensa kahteen vieraspeliin. Ensin Orivedellä Fortuna oli tiukassa ja vähämaalisessa pelissä viimeisen minuutin osumalla piirun verran parempi lukemin 3-2, ja kauden viimeisessä ottelussa Ruovedellä isäntäjoukkue RuoSka oli viimeisen erän tylyllä esityksellä selvästi parempi luvuin 9-5.
Kiekko-Karhut nappasi revanssin
JäHi ei onnistunut jatkamaan pisteputkeaan kauden viimeisessä kotiottelussa, vaan melkoisen sekavan ja aneemisen esityksen jälkeen vierasjoukkue Kiekko-Karhut poistui voittajana kaukalosta lukemin 4-6.
JäHi namutteli Mäntässä komean voiton
JäHi nappasi makean revanssin lauantaina Mäntässä, kun KiePo kaatui selvin lukemin 1-8. JäHi pelasi kaiken kaikkiaan hyvän ottelun, mutta kirkkaimpina tähtinä tuikkivat joukkueen supertähdet Onni Aalto ja Jouni Anttila.
KiePo haki jatkoaikavoiton
Sentterin lauantai-illassa pelattiin jumbofinaali, kun sarjan perää pitävä KiePo saapui JäHin vieraaksi. KiePo karkasi jo 1-4 -johtoon, mutta JäHi esitti hienon nousun ainoastaan hävitäkseen jatkoajalla.
Hokkarit toistamiseen täysin ylivoimainen
Hokkarit kävi lauantaina Sentterissä antamalla JäHille oppitunnin jääkiekon pelaamisesta loppunumeroiden ollessa 4-11. Se, että oppiko JäHi mitään, on toinen juttu, mutta toivossa on hyvä elää.
Kevätkausi käyntiin hienolla vierasvoitolla
JäHi avasi kevätkauden hienolla 12-6 -voitolla Virtojen Kiekko-Karhuista. Voiton avaimina toimivat murhaavan kova viimeistely ja Ville Kivimäen loistopeli.
Syyskausi pakettiin tappiolla
JäHin syyskauden viimeinen peli pelattiin lauantaina Tesomalla, kun vastaan asettui PK 83 Parkanosta. JäHi aloitti ottelun hyvin, mutta mitä pidemmälle peli eteni, sitä vääjäämättömämmin vierailijat käänsivät ottelun itselleen. Loppunumerot lauantaina 4-7 joten pisteet matkasivat Parkanoon.
JäHi romahti kolmannen erän lopussa
JäHi yritti katkaista tappioputkensa lauantain kotipelissä VaPS Hockeyta vastaan, ja pitkään näyttikin siltä että se voisi onnistua. Valitettavasti kolmannen erän lopun jäähysuma yhdistettynä vierailijoiden murhaavaan ylivoimaan oli JäHille liikaa, ja lopulta kolme pistettä lähtivät VaPS Hockeyn mukaan loppunumeroin 6-10.
Hämeenlinnan toinen erä JäHin turma
JäHi vieraili lauantaina Hämeenlinnassa HPK Icedogsin vieraana, ja kykeni toista erää lukuunottamatta numerollisesti tasaiseen taistoon. Loppunumerot 8-4 kuitenkin jossain määrin imartelevat JäHiä, ilman Jukka Hyllin loistopeliä numerot olisivat olleet huomattavasti rumemmat.
JäHille voitto tiukan väännön jälkeen
JäHi ja Oriveden Fortuna iskivät yhteen Tampere-sentterin lauantai-illassa ottelussa, jossa maaleja iskettiin tasatahtiin pitkälle kolmanteen erään. Lopulta JäHi pusersi 8-6 -voittoon isä- ja poika-Kivimäen toimiessa kotijoukkueen viimeisinä lukkoina.
AHK parempi maalijuhlissa
JäHi ja AHK venyttivät lauantaina Kangasalla maaliverkkoja ihan tosissaan, yhteensä 15 osuman verran. Valitettavasti kotijoukkue teki näistä yhdeksän maalia, joten JäHi joutul lähtemään kotimatkalla tyhjin käsin.
KaVo jälleen liian kova
JäHi ja KaVo iskivät lauantaina sentterissä yhteen. Ottelu oli aivan loppuhetkiin saakka numerollisesti tiukka, mutta Ville Kivimäen huippupelistä huolimatta vierasjoukkue vei mukanaan täyden pistepotin numeron 5-8.
Kauden avausvoitto!
JäHi kohtasi lauantaina kotihallissa Urjalan Sisukiekon, ja lopulta voitto irtosi varsin runsaslukuisin 12-7 -numeroin. Illan kunkkuna hääri Petri Nykänen, joka herkutteli tehot 2+2.
Selkäsauna Nokialla
JäHi matkusti lauantaina Nokialle mittaamaan Sablesin pelivireen, ja joutui lopulta poistumaan kaukalosta 9-4 -rökäletappion jälkeen. Illan positiivisinta antia olivat Mikko Karhusen ja Jere Vilmin ensimmäiset maalit JäHi-paidassa.
JäHille kotiavauksessa niukka tappio
JäHi sai kotiavaukseen vieraita Ruovedeltä, kun paikallinen ykkösjoukkue Ruoveden Seurakunnan Atleetit saapui mittaamaan JäHin syyskunnon. Tiukan ja tapahtumarikkaan pelin päätteeksi vieraat olivat valitettavasti etevämpiä lukemin 2-4.
JäHille piste kauden avauksesta
JäHi lähti kauden avauksessa haastamaan PK 83:sta Parkanossa, ja pakotti isännät loppuhetken tasoituksella jatkoajalle. Kotijoukkue oli jatkoajalla kuitenkin vahvempi, joten JäHille jäi kotiin viemisiksi yksi piste.
JäHille viimein voitto
JäHi kärsi lauantaina selvähkön 7-2 -tappion Jämsässä Jämsänkosken Ilvekselle, mutta nappasi tiistain arkipelissä Ville Kivimäen johdolla makean voiton, kun Kiekko-Pojat Mäntästä kaatui lukemin 5-3.
UsiKi jälleen parempi Sentterissä
JäHi kohtasi Usikin kevään kotiavauksessa Sentterissä lauantaina, mutta valitettavasti kovasta taistelusta huolimatta tuloksena oli jälleen tappio, tällä kertaa lukemin 3-4.
JäHille luu käteen maalijuhlassa
Pitkän tauon jälkeen tositoimiin päässeet JäHi ja Uplakers Akatemia iskivät Ylöjärven iltapäivässä peräti 19 osumaa, joista valitettavasti kotijoukkue teki 10.
Tappioputki katkesi taistelupisteeseen
JäHin tappioputki katkesi lauantaina kotiareenalla, kun joukkue nappasi kolmannen erän tehokkaan ylivoimapelin ansiosta 6-6 -tasapelin KiePoa vastaan.
Kaksi peliä, kaksi tappiota
JäHin tappioputki venyi jo yhdeksään otteluun, kun perjantaina KJK voitti JäHin Kankaanpäässä 7-4, ja lauantaina KaVo Kangasalta iski taululle hämäläisnumerot 4-13 JäHin kotiluolassa.
Ei mitään uutta Jämsässä
JäHin tappioputki sai jatkoa Jämsässä, kun Jämsänkosken Ilves otti flegmaattisista vieraistaan helpon 8-5 -voiton.
JäHin tappioputkelle jatkoa
JäHi kärsi lauantaina 6-0 -tappion Hämeenkyrössä Hokkareille, ja sunnuntaina HPK Icedogs haki pisteet Kaukajärveltä lukemin 8-2.
Viikonloppuna kahdesti selkään
Murheellisen Sastamalan retken jälkeen JäHi pelasi lauantaina vieraissa AHK:ta, ja sunnuntain kotona Kiekko-Karhuja vastaan, joutuen taipumaan molemmissa peleissä. AHK iski taululle hämäläisnumerot 17-5, ja Kiekko-Karhutkin otti selvän 2-6 -vierasvoiton.
JäHi täysi vastaantulija Sastamalassa
JäHi ei lauantaina pystynyt haastamaan kotijoukkue-VaPS:ia millään muulla pelin osa-alueella kuin maalivahtipelissä. Ville Kivimäki piti huipputorjunnoillaan tappiolukemat inhmillisinä, kun pisteet jäivät Sastamalaan lukemin 5-0.
USiKi vahvempi kotiavauksessa
Maukkaan avausvoiton jälkeen JäHi oli kotiavauksessaan paikoin pahasti hätää kärsimässä Urjalan Sisukiekkoa vastaan, mutta Jukka Hylli piti joukkueen loistotorjunnoillaan loppuun asti voittotaistelussa mukana. Lopulta pisteet matkasivat kuitenkin Urjalaan lukemin 3-4.
JäHiltä hieno nousu Ylöjärvellä
JäHi nousi kauden avauksessaan Uplakers Akatemiaa vastaan 4-0 -tappioasemasta maukkaaseen 5-4 -voittoon Jukka Hyllin hienojen torjuntojen myötä.
JäHille maukas vierasvoitto Mäntästä
JäHi matkusti Mänttään kohtaamaan alkusarjan jumbofinaalissa Kiekko-Pojat. Ville Kivimäen varmat torjunnat ja Onni Aallon viisi maalia siivittivät vierasjoukkueen 5-9 -vierasvoittoon.
KaVo palautti JäHin maan pinnalle
Edellisen viikonlopun hieno voitto ei valitettavasti saanut seurakseen toista, kun lauantaina Kaukajärvellä vieraillut KaVo oli parempi lukemin 5-8.
JäHille helpottava avausvoitto
JäHi päätti kuuden ottelun mittaiseksi kasvaneen tappioputkessa sarjan kakkosena majaillutta Virtojen Kiekko-Karhuja vastaan. Tasapainoisen esityksen jälkeen numerot kirjattiin kotijoukkueelle 4-3.
Hokkareiden vuoro viedä pisteet
Tappioista toiseen tarpova JäHi piti Hämeenkyrön Hokkareita vastaan numerot tasaisina kaksi erää piipahtaen muutaman sekunnin ajaksi johdossakin, mutta lopulta vierailijat olivat vahvempia numeroin 4-7.