Rakas reenipäiväkirja,

Edellisestä merkinnästä taitaakin olla hetki aikaa taas. Itse asiassa melkein yhtä kauan kuin edellisestä maalistani. Ei ole niin kovin helppoa kirjoittaa tai elää apina selässä. Sen tietänee lisäkseni myös JäHin oma Otto Wille Kuusinen, Ville Kuusinen. Se on kumma juttu se tehottomuus. Reeneissä kuitenkin nöyryytämme molemmat sitä toista Villeä ja Jussia harva se kerta ihan totaalisesti, mutta pelissä ei vaan osu. Sitten tulee Olli ja vetää tosta noin vaan ilman maskia yhtä lujan ranteen kun mun rysty on, suoraan börsään räpsän puolelta. Vähän epäreilultahan se tuntuu. Purin turhautumistani vertaamalla reeneissä Ollin vartalomallia Dr. Zoidbergiin.

Reeneissä tein urani ensimmäisen hättärin ja se tuli Kivimäen kypäräkameraan nauhallekin, mutta nyt tuo nauha on kuulemma mystisesti tuohoutunut korjauskelvottomaksi. Luulen, että Ville pisti tahallaan kuuppansa Vajarin lämärin eteen, jotta saisi pyyhittyä ikävät muistot bittien taivaaseen. Samalla Ville tuli varmistaneeksi sen, että lapsenlapseni eivät koskaan näe todisteita tästä uroteostani. Kiitti.

Tehottomuudesta huolimatta, nyt kun JäHin seuraava voittoputki on taas aukaistu, onkin paljon kivempi kirjoitella mietintöjä talteen. Joukkueen voitto tuo paljon paremman mielen, kuin esimerkiksi oma hattutemppu oikeassa pelissä toisi (vaikken kyllä tarkalleen ottaen tiedä miltä se tuntuu). Tappioputkien aikana puolestaan päässä soi vain Bonnie Tylerin "It's a heartache...nothing but a heartache...hits you when it's too late...hits you when you're down...It's a fool's game...nothing but a fool's game..." ja niin edelleen, niin eipä siinä tee mieli masentaa itseään lisää kertaamalla pelejä paperille.

Voiton jälkeen sitä myös nukkuu paremmin, kuin tappion perään. Nytkin pari viikkoa sitten lauantaina pelin jälkeen rentouduin mielenkiintoisen Youtube-videon parissa, jossa selitettiin miksi Harvardin silta Bostonissa on tarkalleen 364,4 smootsia pitkä. Tällä kertaa ei siis pieleen mennyt peli pyörinyt päässä koko yötä, vaan sain kerrankin nukuttua kunnolla. Toisaalta videon tiimoilta alkoi askarruttamaan, että kukahan JäHistä olisi sopiva uuden mittayksikön perustukseksi? Olisihan se kiva mitata, että onko Sentterin tuttu kaukalo noin 33 pärää pitkä ja 16 pärää leveä, tai ehkäpä 443 neliöjässiä pinta-alaltaan. Olisi myös mielenkiintoista tietää, kuinka monta nykää Arton pitää taivaltaa Ilonan ovelta kotiovelle. Noin kahden aikaan yöllä totesin, että tein taas ihan oikean päätöksen, kun en lähtenyt pelin jälkeen O'Connels'iin, vaan käytin iltani hyödyllisesti.

Löysin kyllä pari päivää sitten selvän syyn tehottomuudelleni, ainakin luulen niin. Tein Ylen sivuilla Lontoon metrokarttaan perustuvaa värinäkötestiä ja ihmettelin, että kylläpä joku on tehnyt tyhmän testin, kun mikään ei muutu vaikka kuinka testiviivaa liikuttelee. Maalitolpathan ovat tunnetusti punaiset, eli käytännössä ammun aina niin sanotusti "eyes wide shut". Mikseivät tolpat voi olla keltaiset tai siniset? Kuinkahan monen muun NHL-haaveet ovat kaatuneet vastaavaan vammaan? Järvän ainakin.

Vaikka henkilökohtaisia pisteitä ei ole ropissutkaan, koen että olen tehnyt paljon näkymätöntä työtä joukkueen hyväksi. Tsemppasin esimerkiksi jätkät loistavaan taisteluvireeseen alkusarjan viimeisessä pelissä Pirkkalassa, josta tuliaisina oli niukka tappio sarjan kärkiporukalle. Joose hieman sotki kuvioita esimerkiksi Hämeenlinnassa, mutta nyt taas Hämeenkyrössä sain ohjailtua Sammyn piirtämään täydellisesti toimivan taktiikan Hokkareita vastaan. Joosea ei ole ihan yhtä helppo johdatella kuin Sammya, Joose pyrkii jääräpäisesti tekemään ihan itse "pelitapaan" ja kentällisiin liittyvät päätöksensä. Noh, kyllä mä senkin vielä nujerran.

Jatkosarja on yli puolen välin, joten kohtahan sitä taas kesälomakin koittaa. Kokonaista kaksi viikkoa sarjaa jäljellä, sitten pitäisi koko pitkä kevät miettiä miten ylläpitää teräksistä kuntopohjaa kesän puistofutiskekkereitä silmällä pitäen. Tjaah, murehditaan sitä sitten aikanaan. Tänään illalla keskityn maalintekoon, sillä nyt siihen on elämäni tilaisuus. Sammy vihdoin tajusi kaiken potentiaalini ja istutti mut ykkösylivoiman maskimiehen paikalle. Jos ei siitä ropise, niin ei sitten mistään. Kuusisellekin Sammy käytännössä antoi jo syötön tyhjiin takatolpalle peluuttamalla miestä JäHin yköstutkaparin, Jusen ja Joosen rinnalla. Näin siis ainakin viimeistelyreeneissä - JäHissä tosin tunnetusti tilanteet vaihtelevat tarvittaessa nopeastikin.