Paluu lähtöruutuun

Niinhän siinä sitten kävi. Surullista mutta totta. Jähin koko syksyn jatkunut könyäminen johti lopulta siihen, että Jähin tie vei kevääksi 3. divarin alempaan jatkosarjaan. Käytännössä tämä tarkoittaa paluuta lähtöruutuun, sillä vastassa on nyt osittain samoja joukkueita, kuin Jähin alkutaipaleilla kahdella ensimmäisellä kaudella 2002-2004.

Olin toimittajana taannoin itselleni luvannut, että jos tänne vajotaan uudellen, niin lopetan hommani Jähin reportterina siihen paikkaan. Vuosien varrella olen kuitenkin joutunut syömään hattujeni lisäksi niin paljon sanojani (joko omasta tai joukkeen tahdosta), että menkööt nyt nämäkin.

Speedy: Topi Westerholm, olet ollut Jähin matkassa alkumetreiltä lähtien. Miltäs tämä tällainen meno nyt tuntuu?
T. Westerholm: Niin, jokaiselle joukkueelle sattuu kohdalle ylämäkiä ja sitten näitä alamäkiä. Tämä alamäki vaan on ollut tavallista pidempi… Siis todella pitkä… Aivan liian pitkä…

Toden totta. Syksyn ainoa voitokas ottelu oli lokakuun lopussa. Sitä edeltävä voitto oli helmikuulta. Lähes yhtä synkkä saldoa, kuin eräällä tamperelaisella liigajoukkueella, mutta ei nyt sentään ihan.

Uutta matoa koukkuun

Rasvaisten joulupatojen rohkaisemana Jähin johtoporras päätti, että epätoivoon ei ole syytä sittenkään vajota. Kevään tähtäimeksi asetettiin sijoittuminen sarjassa kahden parhaan joukkoon, jolloin seuraava syksy saataisiin jälleen aloittaa ylemmällä tasolla.

Tämä suuri päätös ei ilmeisesti ollut kantautunut muun joukkueen vaikkuisiin korviin. Jatkosarja nimittäin alkoi samoissa synkissä merkeissä, joissa oli hiihdelty koko syksy. Ankeuden kruunuksi ensimmäisessä ottelussa otettiinkin sitten kotiottelussa 5-7 kuokkaan KaPalta.

Viimeinkin nousuun

Jähin onneksi seuraavassa ottelussa oli vastassa Usiki2, jonka tilastot viime vuosilta ovat vielä dekaadin verran Jähin synkempiä. Eräs internetin päästä päähän surffannut jähiläinen tiesi kertoa, että Usikin edellinen voitto oli ilmeisesti viime vuodelta 2004. Pieni pelko persiissä tietysti oli, että Jähi onnistuisi tuonkin komean putken katkaisemaan.

No, ei sentään. Voitto tuli varsin helposti 14-1. Tämä palautti pientä uskoa joukkueen kykyihin, vaikkakin mm. alkusyksyn kuuma ”maalitykki” T. Järvinen onnistui kyseisessä ottelussa jäämään täysin tehopisteittä, eli lähti kotimatkalle niin sanotusti ”kiikarit taskussaan”.

Seuraavaksi Jähi matkasi Jämsänkoskelle Lätkä St 84:n vieraaksi. Ottelu oli kauttaaltaan Jähin hallintaa, mutta jähiläisten heikko viimeistelyprosentti piti lukemat tiukkoina loppuminuuteille saakka. Ottelu päättyi lopulta Jähin ansaittuun 4-5 voittoon, joten pulkka on viimeinkin kääntynyt ylämäkeen. Kaksi voittoahan ON jo voittoputki!

Merkkitapaus

Jämsänkosken ottelussa kotijoukkueen konkaripelaaja Pekka ”Neppari” Jokinen muuten vietti 50-vuotissyntymäpäiväänsä ja sai siitä ansaitut huomionosoitukset. Myös Jähi onnittelee!

Erityisesti JäHin oma ”konkariosasto” pani tapahtuman ilolla merkille. Nopealla laskutoimituksella esim JäHin omalla pelaajavalmentajalla olisi siis ainakin 12 kautta vielä edessä, jos vain paikat kestää, eikä kukaan tajua kieltää miestä enää saapumasta hallille. Jää nähtäväksi…

Yllättävä löytö

Vierasottelun tuoksinassa tehtiin lääketieteellisesti merkittävä havainto. Westerholm puhkaisi lavan kärjellä (vahingossa?) tuuman mittaisen vekin Väisäsen leuan alle. Ja mitäs sieltä pilkottikaan? No läskiä tietysti!

Ottelun jälkeen paikkaus suoritettiin Jämsän terveuskeskuksessa. Siellä odotellessa Westerholm ja Väisänen saivat päihinsä loistavan idean: onnistuisikohan siellä saman tien suorittaa rasvaimu ja kasvojen kiristys, kun tuo kaksoisleuka oli jo valmiiksi auki?! Asiaa tiedusteltaessa vastaus oli kuitenkin tyly ”ei”. Paikallinen puoskari ei kuulemma sellaisia leikkauksia toimita.

Toisaalta henkilökunta oli myös sitä miltä, ettei mikään maailman leikkaus korjaisi kaikkia virheitä tuossa naamarissa.

Seuraava koitos

JäHin seuraava ottelu pelataan sunnuntaina 21.2. kello 14.15 alkaen Ylöjärvellä. Pystyykö JäHi jatkamaan huikeaa kahden ottelun voittoputkeaan? Maistuuko hallin makkarat paremmalle kuin viimeksi kun käytiin siellä häviämässä? Tulkaa paikan päälle katsomaan. Tuskin ainakaan suomalainen olympiaurheilukaan tarjoaa parempaa ajanvietettä sunnuntaipäivälle.

Speedy Gonzalez, toimittaja JTT -