Pelkkiä tappioita alkukautena kerännyt JäHi yritti siis kääntää kurssia lauantaina Kaukajärven kotikaukalossa, kun vastaan luisteli Nokian Sables. Muutama viikko aiemmin Sables oli ollut kotiottelussaan selvästi JäHiä parempi loppunumeroin 7-3, joten kotijoukkueella oli jonkinlainen kasvojenpesun paikka. Valmentaja Sami Niemenmaa oli saanut kasaan kolme täyttä kentällistä, tosin ensimmäinen erä pelattiin viidellä pakilla, Petri Niemi nimittäin ehti siviilikiireiden takia vasta toiseen erään. JäHin maalinsuulla jatkoi edellisen ottelun tapaan Ville Kivimäki.

Esa
Esan alkuvalmistelut

Itse ottelu olisi voinut alkaa paremminkin, Sables nimittäin iski avausosuman jo ottelun neljännellä minuutilla. Tilanteessa vierasjoukkue katkaisi JäHin pelinrakentelun ennen keskiviivaa, ja pääsi 3-2 -ylivoimahyökkäykseen. Sables siirteli kiekkoa muutaman kerran nopeilla syötöillä pelaten JäHin puolustuksen ulos tilanteesta, jonka jälkeen toinen laitahyökkääjistä pääsi siirtämään kiekon käytännössä tyhjään maaliin. JäHi pääsi pian tämän jälkeen pelaamaan ylivoimaa, mutta tuloksetta. Sablesin pelaaja sen sijaan pääsi alivoimalla JäHille niin tyypilliseen tapaan läpiajoon, mutta Ville Kivimäki JäHin maalilla oli taitavampi. Ajassa 16.35 nähtiin tasoitusmaali, joka olikin komeaa katseltavaa. JäHin puolustus avasi peliä omasta päästä ykkösketjun sentteri Sami Niemenmaalle vasempaan laitaan, josta Sami jatkoi kiekon välittömästi oikealle laidalle Kimmo Myllyselle. Kimmo otti muutaman nopean potkun ylittäen siniviivan, ja löysi vasemmalta laidalta puolustuksen selustaan hiipineen Matias Jääskeläisen. Matias pääsi liukumaan vapaasti kohti Sablesin maalia, harhautti maalivahdin jäihin, jonka jälkeen miehellä oli helpohko työ siirtää kiekko maaliin. Maali oli Matiakselle kauden ensimmäinen, ja helpotuksen saattoi jollain tavalla lukea ehkä tavallista riehakkaammasta tuuletuksesta. JäHi joutui erän lopussa alivoimalle, joka pian tasoittui 4-4 -pelaamiseksi, kun myös ylivoimalla pelanneelle Sablesille vihellettiin rangaistus. Maaleja erässä ei enää nähty, mutta JäHille jäi toisen erän alkuun 45 sekuntia ylivoimaa.

JäHin ykkösketju ei jättänyt toisen erän alun ylivoimatilaisuutta käyttämättä, kun Sami Niemenmaa viimeisteli Kimmo Myllysen ja Arto Mannisen esityöstä lukemat 2-1:een, kun toista erää oli pelattu vain 26 sekuntia. Maali oli kuin kopio viikko sitten Parkanossa pelatusta ottelusta: Kimmo antoi kiekon viivalle Artolle, joka löysi B-pisteen kaarelle hiipineen Sami Niemenmaan, joka ohitti sivuttaisliikkeeseen joutuneen Sablesin maalivahdin. Komea suoritus, joka nyt kahdesti tehtynä ansaitsee jo oman terminsä: 'From Saarijärvi with love'. JäHi ei ehtinyt kovin kauaa iloita johto-osumasta, kun Matias Jääskeläinen ja Jussi Nykänen lähetettiin kuuden sekunnin välein jäähylle koukkaamisesta. Sablesin tasoitus syntyikin vajaan minuutin 5-3 -ylivoimapelin jälkeen, kun vierasjoukkueen hyökkääjä pääsi napauttamaan kiekon etukulmalta sisään, viivavedon kimmottua siihen sopivasti päätyplekseistä. JäHi onnistui kuitenkin tappamaan seuranneen 5-4 -ylivoiman ilman uusia takaiskuja. Sables oli tämän jälkeen hallitsevampi osapuoli, mutta Ville Kivimäki maalin suulla oli viimeinen ja ohittamaton este. Ville suoritti Sablesin painostaessa muun muassa yhden aivan käsittämättömän mailatorjunnan tilanteessa, jossa kiekko näytti jo vääjäämättä menevän tyhjään maaliin. JäHin etsikkoaika koitti erän puolivälissä, kun joukkueelle tarjottiin puolitoista minuuttia 5-3 -ylivoimaa. JäHin ylivoima oli kuitenkin masentavan surkeaa, ja Sables selvisi tästä ahdingosta lopulta helposti. Erän lopussa JäHi sai uuden ylivoimatilaisuuden, mutta jälleen kerran lähempänä maalintekoa oli vierasjoukkue. Sablesin hyökkääjä karkasi nimittäin jo toistamiseen ottelun aikana alivoimaläpiajoon, ja JäHin puolustaja oli tilanteessa pakotettu rikkomaan. Seuranneen rangaistuslaukauksen JäHin maalivahti Ville Kivimäki hoiti kuitenkin kylmän viileästi. Ville on jääkiekkomaalivahtina monilahjakkuus, mutta mielestäni läpiajot ovat miehen erikoisosaamisen ytimessä, niissä hän on todella hyvä. Erän lopussa nähtiin vielä ikävä tapahtuma, kun Sablesin hyökkääjä loukkasi kasvojaan yrittäessään murtautua JäHin puolustajien välistä maalintekoon. En itse nähnyt mikä esine/ruuminosa loukkaantumisen aiheutti, mutta ottelun tuomaristo päätti hetken harkittuaan passittaa tilanteesta JäHin puolustajan, Jari Viskarin, suihkun puolelle. Jälkitilanteesta tuomittiin lisäksi kahden minuutin rangaistus Kimmo Myllyselle, joten Sables pääsi pelaamaan täydet kaksi minuutta 5-3 -ylivoimaa. JäHi taisteli kuitenkin erän lopun erinomaisesti, eikä Sables päässyt tekemään lisäosumia. Kahden miehen ylivoimaa jäi jäljelle kolmannen erän alkuun 42 sekuntia, jonka jälkeen 5-4 -ylivoimaa vielä kolmen minuutin verran.

JäHi osoitti taistelutahtoa ja luonnetta kolmannen erän alussa, kun se selvitti ensin kahden miehen alivoiman, ja heti perään kolmen minuutin yhden miehen alivoiman. Tasatilanteessa molemmilla oli omat paikkansa, mutta maalinteossa onnistui lopulta valitettavasti vierasjoukkue, jonka johtomaali syntyi ajassa 48.27 nopean ylivoimahyökkäyksen päätteeksi. Tilanteessa Ville Kivimäki pakotettiin poikittaissyötöllä sivuttaisliikkeeseen, ja Sablesin pelaaja pääsi ahdistettunakin iskemään kiekon maalin kattoon. Takaa-ajotilanteessa JäHillä oli useita tilaisuuksia tasoitukseen, mutta mistään kiekkoa ei maalin asti saatu. Kenties paras paikka siunaantui viimeisillä minuuteilla Kimmo Myllyselle, jonka rannekudin blokkasi kuitenkin valitettavasti oma maskimies. Kimmon mukaan kiekko olisi painunut ilman oman miehen väliintuloa ylänurkkaan, mutta kyseessä on puhdas jossittelu, johon JäHin toimitus ei tunnetusti ikinä sorru. Kovasta taistelusta ja mielestäni hyvästä pelistä huolimatta täysi pistepotti matkasi taas kerran Nokialle loppunumeroin 2-3.

JäHin seuraava peli pelataan vasta lauantaina 10.11. Ylöjärvellä Uplakers 2:sta vastaan, joten joukkueella on nyt hyvin aikaa harjoitteluun ja lepoon. Jos sama taisteluilme saadaan mukaan myös seuraaviin peleihin, niin uskon että se avausvoittokin sieltä vielä kaivetaan.