Vieläkään ei riittänyt: Ikurin Vire voitti

Ikurin Vire oli alkusarjan toisessakin kohtaamisessa maaleissa mitattuna etevämpi osapuoli, ja poimi täyden pistepotin JäHin vastusteluista huolimatta Tesomalla sarjatasolle poikkeuksellisen inhimilliseen aikaan pelatussa ottelussa.

Ensimmäisen pelin perusteella odotettavissa oli vahvaliikkeinen ryhmä, ja JäHin valmennusjohto pyrki alusta asti vastaamaan haasteeseen painottamalla tiivistä keskustan miehitystä, jossa vastustaja saa pyörittää kulmapeliään, kunhan vaarallisin maalintekosektori pystyttäisiin pitämään suljettuna.

Hämmästyttävä kyllä, taktiikka toimi. Ensimmäisessä erässä ei liennyt epäselvyyttä, että pelin tahtipuikkoa heilutti Vire, mutta JäHin viisikkopuolustus teki erinomaista työtä ja piti vastustajan poissa pahimmista maalipaikoista. Peli pysyi pitkään maalittomana, kunnes Vire syyllistyi kahteen vaihtovirheeseen: ensimmäisestä tuomittiin jäähy, ja seuranneen ylivoiman aikana syntyi toinen, joka avasi JäHin avausmaalintekoon. Purkua seurannut huolimaton vaihto avasi keskialueelle täysin avoimen väylän Juho Pohjoismäelle, joka sai hakea vauhdikkaan ja laajan olympiakaarroksen, sai syötön Oliver Schäreriltä, ja massan ja nopeuden yhteysvoiman myötä punnersi JäHin johtoon. Valitettavaa kyllä, Vire tasoitti pelin alle minuutin sisään ja erätauolle mentiin tasatilanteessa. JäHin puolustuksen tiiviyttä kuvannee, että ikurilaisten painostuksesta huolimatta JäHi voitti erän laukaukset 11-6.

Toinen erä soljui samalla teemalla vireläisessä komennossa, mutta JäHi ei kulmapörräämisestä hämääntynyt. Aina vaarallinen ykköskenttä seurasi aikansa mielenkiinnolla vastustajan hyrräliikkeitä, kunnes pääsi vastahyökkäykseen. Kiekko pelattiin Ville Kuusiselle, joka tulitti kiekon verkkoon ja JäHin johtoon suhteellisen pahalla yläkierteisellä lyötilaukauksellaan, kuten suhteellisen kaukaa yllätetty vastustajavahti laukausta kuvaili. Tilanne ei kieltämättä näyttänyt vaarallisimmalta mahdolliselta, mutta yhtä lailla iso osa JäHin kivikovan ykköskentän voimaa on yllättää vastustaja silloin kun se sitä vähiten odottaa.

Erän puolivälissä tilanne kuitenkin kääntyi, kun Vire passitettiin jäähylle laitataklauksesta, ja ylivoimaa hyödyntämään laitettiin tähän mennessä jo kahdesti osunut ykkösnyrkki.

Vaikka allekirjoittanutta vaadittiin kuvaamaan seurannut tapahtumaketju raportissa perinpohjaisesti, pahoittelen, sillä pelkään, ettei ilmaisukykyni kanna riittävän syväluotaavaan purkuun. Joudun tuottamaan pettymyksen, ja käymään tapahtumat läpi ranskalaisin palluroin:

  • ylivoiman aluksi Vire tekee alivoimalla tasoituksen
  • maalin päästänyt kentällinen odotetusti vaihdetaan pois
  • seuraavat kaksi kenttää eivät saa pakkopeliä pyörimään, ja vaihtavat ripeästi seuraavan kentän saamaan jotain aikaan
  • ylivoiman lopuksi Vire tekee alivoimalla johtomaalin
  • JäHin helpotukseksi jäähy päätty, kun kasi minuuttia täyttyy.

Kokemattomampi joukkue olisi voinut tästä masentua, mutta JäHiä eivät tunnetusti alivoimatakaiskut masenna, paljolti niiden yleisyyden takia. Niinpä peli punnerretaan vielä tasoihin, kun Artturi Koskela saa avauksen täyteen vauhtiin, pyyhältää keskialueen läpi ja samalla vauhdilla pakkienkin välistä viiksien väliin, josta laukaus suoraan luistelusta yllättää Vireen Tommi Alasen. Erän lopuksi Vire meni harmillisesti kuitenkin vielä 4-3 johtoon.

Jos tasainen peli kolmisen viikkoa sitten pelatussa aikaisemmassa kohtaamisessa tuntui suorastaan ilkikuriselta väärydeltä, tällä kertaa oli kuitenkin vielä toivoa: toisella erätauolla JäHi uskoi vielä voittoon omien vahvuuksien kautta.

Vire aloitti kolmanteen erän voimalla, JäHi puolestaan vasta parin minuutin jälkeen nyt 6-3 tappioasemasta, eikä oikein saanut kirivaihdettakaan päälle, ja erän puolivälin seitsemännen takaiskun kohdalla voiton avaimet alkoivat olla jo ulottumattomissa. Epätoivoinen tilanne vaati täydellisen kaunista maalia: ykköskenttä vyöryi hyökkäysalueelle, ja pelasi näyttävän Schärer-Pohjoismäki-Jääskeläinen-Kuusinen kuvion, jossa kiekko siirtyi puolustajan ajatusta nopeammin pitkin hyökkäysaluetta päätyen lopulta Kuusiselle, joka siirsi kiekon takatolpalta tyhjiin.

Kauneudestaan huolimatta maali ei riittänyt käynnistämään voittoon siivittävää loppukiriä: loppuerässä kumpikin joukkue onnistui vielä kertaalleen maalinteossa, Vire jotenkin ja JäHi Riku Backändan vahvan yksilösuoritusväännön myötä. Peli päättyi Vireen 8-5 -voittoon. Ottelun taistelijasielulle jaettavat työmiehen rukkaset ojennettiin maalivahti Ville Kivimäelle, joka jälleen piti JäHin iskuetäisyydellä tai ainakin siedettävissä tappiolukemissa. Tappion avainsyinä voidaan pitää väsymystä, jonka tiivis puolustaminen hiljalleen kerrytti ja joka näkyi varsinkin lopussa heikentyneenä puolustuspelinä, vastustajan jäähyily, sekä pakkaselle jäänyttä, huonosti sujunutta ylivoimaa. Positiviisina puolina mainittakoon pyristely pelissä mukana pitkään jalallisemmasta vastapuolesta huolimatta, ja viidestä rangaistuksesta takaiskuitta suorittanut alivoimapeli.