Prologi

Näin Suomi 100 -hengessä pitää todeta heti kärkeen, että lauantaina Sentterissä JäHillä oli enemmän Antero Rokkia kentällä kuin miesmuistiin. Niin harvinaista herkkua AHK:n kaatuminen on, että ainoa oikea tapa aloittaa otteluraportti on taulukoida tärkeimmät onnistujat ennen mitään muuta:

Ville Kivimäki Huikeat 53 torjuntaa ja osa niistä täysin varmoissa maalipaikoissa (vaikkapa kypärällä, jos ei muulla)
Ville Kuusinen Jäätävä ujutus voittomaalissa läpiajon päätteeksi
Oliver Schärer Varmaa suorittamista ja siinä sivussa tehot 1+2=3
Artturi "vänskä" Koskela Työhevosena joka toista vaihtoa läpi ottelun ja maali, joka merkittiin jonkun toisen nimiin
Jari Viskari Tärkeä 1-1-tasoitus räpylän ylänurkkaan ja ex-JäHi Antti Tuomiston hiillostus hulluuden partaalle ottelun ratkaisuhetkillä
Allekirjoittanut Sai Tuomas Pärssisenkin kivikovan sydämen sulamaan uhraamalla upo-uuden 150 euron mailansa kiekkojumalille
Ruukie-Riku Hoiti luistelu- ja kuljetushommat ja teki tilaa kiekkotaitaville laitureilleen Kuusiselle ja Matias Jääskeläiselle + tärkeä YV-maali loppuun

Aika paljon muitakin voisi nimiä voisi tässä luetella, mutta sitten jäisi liian vähän tilaa itse reportaasille. Mainittakoon kuitenkin vielä sellainen kuriositeetti, että JäHin uunituoreen valmentajan Ville Kuusisen pelipaikalle sparraajaksi kutsuman JäHi-legendan Petri "Vähy" Väisäsen läsnäolo selkeästi rauhoitti toimintaa vaihtoaitiossa. Tällä oli mielestäni ratkaisevan suuri merkitys kuumassa paikallisottelussa ja uskon, että Ville sai paljon hyvää oppia tuleviin valmennushaasteisiin (missä joukkueessa hän niitä ikinä tuleekaan kohtaamaan keväällä odottavan erottamisen jälkeen).

1. Erä

Ottelu alkoi melkoisella rumputulella JäHin puolustuspäässä ja ensimmäinen AHK:n maali näkikin päivänvalon jo muutaman minuutin pelin jälkeen. Onneksi tuosta eteenpäin Ville Kivimäki maalillaan totesi kiekolle kerta toisena jälkeen kuin Gandalf Harmaa Balrogille konsanaan kuuluisassa Morian taistelussa: "you shall not pass". Uhrautuvan puolustuksen siivotessa muutamat harvat riparit väljemmille vesille, JäHi selvisi erästä enemmittä takaiskuitta.

 gandalf_vs_balrog_by_danielpillaart-dajzr14.jpg

gandalf.gif

 Taiteilijan näkemys Villestä ja kiekosta (Daniel Pilla, DeviantArt), sekä live-kuvaa tilanteesta

Monien tuntema fakta on, että "kun hätä on suurin, niin soita Viskarille". Tai "jos et ite tee, niin Viskari tekee". Ja niinhän siinä kävikin, että Jari kävi erän loppupuolella naulaamassa yhden JäHin illan neljästä(!) ylivoimamaalista upealla vetarilla vastustamattomasti oikeaan ylänurkkaan. Katsomoon saattoi näyttää siltä, että Kuusisen tarjoilu maalintekosektorille oli tarkoitettu aivan jonnekin muualle ja kiekko pomppasi puolivahingossa vastustajan valkoisen Grafin terästä Jarille. Olen kuitenkin eri mieltä, Ville tiesi kyllä tarkkaan mitä oli tekemässä ja kulmat oli laskettu vimpan päälle.

Sivuhuomautuksena todettakoon, että JäHi ei lauantaina yhdenkään oman ylivoimapelinsä aikana päästänyt vastustajaa kertaakaan maalintekoon. Harvinaista herkkua sekin.

2. Erä

Toisessa erässä Villellä oli maalillaan torjuntalukujen valossa vielä ensimmäistä erääkin hikisempi urakka, mutta pikku hiljaa JäHikin pääsi pelirytmiin mukaan. Tilanteet vaihtelivat ja hieman yllättäen JäHi siirtyikin ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon - jälleen ylivoimalla!

Kuusinen oli ehtinyt hypätä vaihtoaitioon ja tämä sekoitti hetkeksi ylikapellimestari Matias Jääskeläisen pasmat. Mies erehtyi syöttämään kiekon allekirjoittaneelle ja yllätyksekseen sai sen pidemmittä puheitta heti takaisin. salamannopea kierto maalin takaa ja PUM: kiekko tarkasti Oliver Schärerin lapaan. AHK:n molari ilmiselvästi odotti Oliverin perinteistä yläkulmakilautusta, mutta Ollipa fiksuna miehenalkuna ujuttikin kiekon alas tolpan juureen.

Hyvää oloa kestikin sitten melkein kokonainen minuutti, kunnes JäHin maalille yksikseen unohdettu AHK-peluri sai kaikessa rauhassa veivata tasoituksen.

Erän loppupuolella peli avautui ja paikkoja tuhlailtiin puolin ja toisin. Varsinkin JäHin timantinkova, aktiivinen alivoimapelaaminen oli liikaa AHK:lle, JäHin selvittäessä kolme peräkkäistä alivoimatilannetta lähes vaivatta. Edes JäHistä aiemmilta vuosilta tutut viivapelotteet Valtteri Sirén ja Tommi Vastamäki eivät saaneet kiekkoja tutulla tehokkuudella maalille asti. Itse törmäilin Sirénin kanssa laidan vieressä ja sain välittömän, mutta oikeutetun palautteen ristiselkäpoikkarin muodossa.

Vastamäkikään ei katsonut hyvällä pakkiparinsa kolaamista ja tuskin olisin kirjoittelemassa tätä raporttia, jos olisin eräänkin pystysyötön onnistunut saamaan haltuun. Herrasmiehenä Tommi ei kuitenkaan sallinut itsensä lanaavan kiekotonta pelaajaa, onnekseni. Kiitos, Tommi.

tommi.jpg

Jos saisit tältä mieheltä kevyen avojään pusun, millä todennäköisyydellä eläisit kertomaan tarinaa?

3. Erä

Jos AHK hallitsi pelitapahtumia pari erää, niin kolmannessa pöytä sitten keikahtikin lähes päälaelleen. AHK siirtyi pitkähkön päätymyllyn jälkeen vielä kerran johtoon, mutta tällä kertaa oli JäHin vuoro kairata tasoitus lähes heti perään. Artturi Koskela survoi kiekon väkisin maalin edestä ylähyllylle ja Henry-ruukie kävi vielä puttaamassa yläpesästä ponnahtaneen kiekon varmuuden vuoksi tyhjiin. Kuinkas ollakaan, osuma merkittiin lopulta ruukien nimiin, vaikka Koskela teki kaiken työn.

Voittomaali oli ykköskentän puhdasverinen oppikirjanäytös. Matias Jääskeläinen pakotti oikea-aikaisella painostuksellaan AHK-pakin sutaisemaan kiekon viivalta silmät kiinni kohti JäHin maalia. Matiaksen vaimentama lörppy päätyi maalin edessä Oliver Schärerin lapaan ja Olli jatkoi näyttävästi yhdellä kosketuksella kiekon hyökkäysiniselle asti, jonne Kuusinen oli heti Matiaksen paineistuksen huomattuaan hiipinyt haistelemaan läpiajoa. Näissä tilanteissa vastustajan maalivahdilla harvoin on saumoja, eikä niitä kyllä oikein ollut nytkään - kis-kis ja nätti rystyluritus alanurkkaan. Noin se homma hoidetaan, Hene!

Soittiko joku Viskarille? Kyllä taisi soittaa. Nimittäin! Kokeneena, harmaantuvana kettuna Jari tiesi, että maalin johtoasema viisi minuuttia ennen ottelun loppua on pahin tilanne, jota JäHi-fani voi ikinä pelätä. Lähes välittömästi kiekon pudottua keskialoituksesta jäähän, aloitti Jari armottoman hiillostuksen, jonka kohteena oli ex-JäHi Antti Tuomisto.

Kaikkihan me tiedämme hyvällä pelihuumorilla hiihtelevän Antin pelikyvyt ja ratkaisuherkkyyden, mutta myös miehessä leimahtavan pimeän puolen, jos joku sattuu pääsemään niin sanotusti hikipuvun alle. Ja Jarihan pääsi: Antille kakkonen huitomisesta ja ruukie-Rikun pelin lopullisesti ratkaissut tahtomaali ikitaistelija Tuomas Pärssisen esityöstä ylivoimalla.

06-viskar.jpeg

Tämä hymypoika osaa myös ärsyttää

Tässä kohtaa jopa aina loppuun asti urhoollisesti taisteleva Vastamäki sortui laiskan miehen estämisjäähyyn Koskelan karatessa sijoittamaan laattaa molarittomaan AHK-maaliin. Jostain käsittämättömästä syystä tästä ei tuomittu JäHille ja Koskelalle maalia, vaan Tommille kakkonen. Ylivoiman aikana Heikki Vaajasaari kuitenkin vielä naatiskeli laatan tyhjään pömpeliin Onni-ruukien oivallisesta syötöstä. Tämäkin taisi raitapaidoilta mennä väärin päin ja maali merkittiin ruukien nimiin.

Jatkot

Noinikkään! On se vaan kiva välillä voittaakin, sen verran monta kertaa on AHK:lta tullut lunta tupaan vuosien varrella. Heti sunnuntaina olisikin sitten toinenkin tiukkaakin tiukempi koitos edessä Ikurin Vireen saapuessa mittaamaan JäHiläisten palautumiskyvyn kovan taiston jälkeen.

Ruukieille voin sen verran antaa isän kädestä vinkkiä sunnuntaille, että keräämällä mustelmia ja katkomalla isipapan rahoilla ostettuja kalliinpuoleisia tikkuja, saatte Tuomas Pärssisenkin heltymään - ja Kummisetä Pärssinen jos kuka on parempi ystävänä kuin vihollisena.

mustelma.jpg

Yksi, joka mursi suojauksen sekä maila, joka hyytyi ratkaisumaalipaikassa

Täältä tähän.

"You know, I asked my uncle once how I'd know when it was time to stop. You know what he said? 'The youngsters'll tell you'".
 - Cal Weathers, Autot 3

#25