Talviklassikko lauantai 29.2.

Ylöjärven katastrofaalisen 3-16 -selkäsaunan jälkeen JäHin valmennusvastuuseen nimitetty Jere Mäkelä teki nopeasti muutoksia pelaamiseen. Nyt muutamana kautena harrastettu keskialueen träppi sai lähteä, ja karvaussysteemi muutettiin hieman aggressiivisempaan suuntaan. En voi väittää olevani asiantuntija jääkiekkotaktiikoissa, mutta sen voin sanoa ettei träppi ole istunut kovin hyvin JäHin pelityyliin, varsinkin kun sen toteutus on ollut niin heikkoa. Vastustaja toisensa jälkeen on puhkonut träpin helposti ja vyöryttänyt hyökkäyksiä taukoamatta. Ja vastaavasti vastustajan puolustajat ovat saaneet täysin rauhassa avata peliä, kun JäHin pelaajisto on odotellut siniviivan tuntumassa passiivisesti.

Ensimmäinen testi uudelle valmennusjohdolle oli karkauspäivän Talviklassikko, joka pelattiin hienossa pakkassäässä Nokian Pyry M2:sta vastaan. JäHi luistelutti kentälle yhtä miestä vajaat neljä hyökkäyskenttää, kolme pakkiparia, ja maalinsuulle luottovahti Ville Kivimäen. Vierailijat iskivät avausmaalin, mutta JäHi teki erän loppupuolella kaksi seuraavaa osumaa, toisen jopa alivoimalla. Ensimmäisen osuman juonivan lähietäisyydeltä Riku Pulli ja Heikki Vaajasaari, toisen taas iskivät alivoimalla joukkueen kaksi vanhinta pelaaja, eli Nykäset Jussi ja Petri. Jussi karvasi kiekon pois vastustajalta hyökkäyspäässä maalin takana ja syötti kiekon maalin eteen nousseelle Petrille, ja laukoi kiekon maalin ylänurkkaan. Alivoimaosuma oli JäHille kauden ensimmäinen. Erätauolle mentiin kuitenkin tilanteessa 2-2, kun Pyry M2 kuittasi alivoimaosumat JäHin erän lopun yv-pelin aikana. Ville Kivimäki Jähin maalissa torjui erässä ainakin kolme läpiajoa, yhden tosin tolpan avustamana. Vaikka läpiajoja tulikin taas aika monta, niin JäHin pelaaminen ja varsinkin asenne oli ensimmäisessä erässä luokkaa parempi mitä suurimmassa osassa pelejä tällä kaudella.

Pyry M2 meni toisessa erässä jälleen johtoon ajassa 26.54, mutta reilun minuutin päästä JäHin ensimmäisen maalin juoninut kenttä teki toisen. Tilanteessa vierailijat olivat lähellä päästä vastaiskuun, mutta Artturi Koskela ja Heikki Vaajasaari estivät hyökkäykseenlähdön, ja pelasivat Riku Pullille maalin eteen tontin josta Riku ei erehtynyt. Pyry M2 vaihtoi ottelun puolivälissä maalivahtia, ja pääsi pian tämän jälkeen ylivoimalle. Tällä kertaa vierailijat olivat kliinisen tehokkaita ja leipoivat ylivoimaosuman reiluun puoleen minuuttiin. Ylivoimamaalin aikaan jäähyllä istunut Kimmo Myllynen kuittasi kuitenkin nopeasti tasoitusmaalin, kun nopean vastaiskun päätteeksi Jani Heinonen ja Henry Vähä-Ruohola pelasivat Kimmolle poikittaissyötöstä erinomaisen laukaisupaikan, josta Kimmo täräyttikin kiekon verkkoon. Kimmolla on tällä kaudella ollut ruuti kuivaa kuten monella muullakin JäHiläisellä, mutta tällä kertaa mies sivalsi maalin tärkeään paikkaan. Toiselle erätauolle mentiin tasalukemissa 4-4.

JäHi tuli kolmanteen erään terävästi, ja onnistui jo heti toisessa vaihdossa maalinteossa. Osuman iski Jari Viskari Jani Heinosen ja Artturi Koskelan toimiessa syöttäjinä. Johto-osuman jälkeen JäHi sortui kolmeen peräkkäiseen jäähyyn, joiden aikana vastustaja pelasi hetken 5-3 -ylivoimaakin. Siitä ei vielä maalia syntynyt, mutta kolmas ylivoima lopulta tuotti tuloksen. Pyry M2 hallitsi erän loppua, mutta JäHin maalilla Ville Kivimäki ei suostunut enää antautumaan. Vierailijat pääsivät lopussa vielä ylivoimalle, jonka aikana maalin synty näytti jo varmalta, mutta Jouni Anttila toimi varamaalivahtina ja blokkasi kropallaan kovan viivakudin. Henry Vähä-Ruohola ryntäsi blokin jälkeen 2-1 -ylivoimahyökkäykseen, mutta tuomari puhalsi pelin poikki Jounin vaipuessa tuskaisena jään pintaan. Kopissa joku taisi sanoa että Jouni esti siinä tilanteessa maalin synnyn molempiin päihin, mutta toki kyseinen lausunto on vahvaa spekulaatiota. Lisämaaleja ei enää syntynyt, joten pisteet jaettiin lukemin 5-5. Ville Kivimäelle merkittiin pelissä 48 torjuntaa, kun Pyry M2:n virkaveljet selvisivät yhteensä 45 torjunnalla. Itse tapahtuma oli hienosti järjestetty, paikalla oli mukavasti katsojia ja tunnelmaa, ja säätilakin oli juuri sopivanlainen ulkoilmaotteluun. JäHi kiittää kaikkia katsojia, vierasjoukkuetta, kenttämiehiä ja tietysti sponsori O'Connelsia erittäin onnistuneesta illasta.

Pisteeseen on pakko olla useiden tappioiden jälkeen tyytyväinen, mutta toki parasta ottelussa oli JäHin taisteluilme. Jokainen pelaaja pisti kaiken likoon eikä suostunut alistumaan tappioon.

 

KaVo - JäHi 7.3.

JäHi matkusti lauantaina lyhyen matkan Kangasalle, jossa vastaan asettui paikallinen ylpeys, KaVo. Onnistuneen Talviklassikon jälkeen odotusarvot olivat korkealla, ja kun vielä JäHin kaikkien aikojen eniten pelejä pelannut pelaaja, Jari Viskari, piti ennen ottelua palopuheen painottaen asennetta kauden viimeisiin peleihin, tunsin joukkueen olevan valmis taistelemaan voitosta.

Ottelu alkoikin hyvin, kun JäHi siirtyi Jani Heinosen osumalla 1-0 -johtoon jo ottelun neljännellä minuutilla. Tilanteessa Jouni Anttila antoi Janille nappisyötön keskialueelle, Jani polki laidasta sisään ja napautti kiekon rannelaukauksella maalin perukoille. Syöttöpiste maaliin myös Artturi Koskelalle. Johtomaalin jälkeen JäHin peli jostain syystä sakkasi, ja KaVo otti hallinnan itselleen. Ville Kivimäki JäHin maalilla joutui kaivamaan kiekon kahdesti selkänsä takaa loppuerän aikana. Molemmissa maaleissa JäHin pelaaminen maalinedustalla ja omalla alueella oli taas valitettavan löysää, ja KaVolaiset pääsivat herkuttelemaan osumat parhailta tonteilta. Erän lopussa Henry Vähä-Ruohola otti laitataklauksesta ja sitä seuranneesta nujakasta 2+2+10 minuuttia vastustajan selvitessä kakkosella. Tolppaa lähemmäksi vierailijat eivät kuitenkin seuranneella ylivoimallaan päässeet.

Toinen erä oli JäHiltä paljon ensimmäistä parempi. KaVo pääsi erän alkuun kokeilemaan ylivoimaa, mutta tuloksetta. Jähi sen sijaan käytti heti perään saamansa ylivoiman hyväkseen, kun Riku Backända viimeisteli alivoimaneliön keskeltä Jouni Anttilan ja Jussi Nykäsen toimiessa syöttäjinä. Vajaa minuutti tästä ja molemmat joukkueet iskivät maalin 19 sekunnin välein. KaVo iski ensin, mutta JäHi tasoitti pelin heti perään nopeasta hyökkäyksestä, jossa Jouni Anttila pommitti kiekon maalin Jere Mäkelän ja Harri Saarisen toimiessa syöttäjinä. JäHi siirtyi hieman erän puolivälin jälkeen johtoasemaan, kun Jere Mäkelä viimeisteli Matti Kinnarin syötöstä tilanteeksi 4-3. Tilanne oli siinä mielessä erikoinen, että lähempänä maalia ollut tuomari näytti heti käsisyöttöä, kun taas siniviivalla päivystänyt tuomari näytti maalia. Hetken keskustelun jälkeen tuomaristo päätti kuitenkin hyväksyä maalin, mikä olikin mielestäni ainoa oikea ratkaisu. Jere pudotti hansikkaalla kiekon itselleen ja löi sen maaliin, mikä on jääkiekossa täysin sallittua. Lisämaaleja erässä ei nähty, kun KaVo ei saanut kiekkoa ylärimaa lähemmäksi maalia.

Kolmanteen erään JäHi lähti siis pitkästä aikaa johtoasemassa. Erän alku oli vaikea, KaVo vyörytti hyökkäyksiä jatkuvasti JäHin maalille. Kiekko kävi jo sekä ylärimassa että tolpassa, ja kotijoukkueen pelaajat tuntuivat jo nähneen kiekon käyneen maalissakin, mutta tuomari levitti tilanteessa välittömästi kätensä. Seuranneesta vastaiskusta Jähi meni jo 3-5 -johtoon Jani Heinosen tehdessä illan toisen maalinsa. Syöttäjinä maaliin Jouni Anttila ja Kimmo Myllynen. Maalin jälkeen valmentaja Mäkelä painotti maalinjälkeisen vaihdon tärkeyttä, mutta niin vain KaVo pääsi yllättämään. KaVo pelasi aloitusvoiton jälkeen laitahyökkääjän nopeilla siirroilla nokikkain Ville Kivimäen kanssa, ja viimeistely oli sen verran laadukas ettei Villellä jäänyt tilanteessa mahdollisuuksia. Kavennusosuma syntyi ajassa 43.18, joten peliaikaa oli vielä runsaasti jäljellä. KaVo hallitsi peliä, mutta JäHi onnistui pääosin pitämään kotijoukkueen poissa huippupaikoilta. Ajassa 53.26 kotijoukkue teki kuitenkin tasavajaalla 5-5 -tasoituksen, kun maalin kulmalta suoritettu puolivanhanaikainen onnistui. Erän loppu oli tiukkaa mutta maalitonta vääntöä, joten lopputuloksena jälleen 5-5 ja piste plakkariin.

 

Kaksi peliä on toki vielä liian pieni otos kertomaan Jere Mäkelän valmennustaidoista mitään varmaa, mutta ainakin hän on saanut iskostettua joukkueeseen taistelumentaliteetin. Monissa tämän kauden peleissä JäHin selkäranka on katkennut luvattoman helposti, mutta näissä kahdessa pelissä joukkue osoitti luonnetta ja tuli monta kertaa takaa tasoihin. Toivoa sopii että samanlainen taistelu jatkuu kauden kahdessa viimeisessä pelissä, joista ensimmäinen pelataan lauantain Kaukajärven Sentterissä, kun vastaan luistelee Suolahden Urho II.