Tappioputkessa tarpova JäHi lähti lauantain kotiotteluun VaPS Hockeyta vastaan tavoitteenaan luonnollisesti tappioputken katkaisu. Tehtävästä ei näin ennakkoon ajatellen voinut odottaa kovin helppoa, VaPS oli nimittäin viime kaudella kotiottelussaan JäHiä vastaan murhaavan ylivoimainen - vaikka peli päättyi "vain" 5-0, niin käytännössä JäHin ottelun maalipaikat pystyi laskemaan yhden sellaisen käden sormilla, josta puuttui kahdesta kolmeen sormea. Mutta toki on muistettava sekin, että JäHi oli vahvistunut viime kaudesta, eli etukäteen ei JäHin pelaajan tai kannattajan kannattanut missään nimessä ripotella tuhkaa päälleensä.

Valmentaja Ville Talasoja oli lauantaina estynyt, joten joukkueen manageri Arto Manninen oli jälleen valmennusvastuussa. Artolle kyseessä oli toinen kerta päävalmentajana, ensimmäisellä kerralla JäHi oli ottanut voiton Fortunasta. JäHi lähti otteluun kahdella maalivahdilla ja 14 kenttäpelaajalla, maalivahdeista Ville Kivimäki oli aloitusvuorossa.

Ensimmäinen erän alkupuolisko oli JäHin kannalta erittäin lupaava, kun joukkue siirtyi 1-0 -johtoon ajassa 4:36 Jere Vilmin maalilla. Tilanteessa Aleksi Kinnunen ja Valtteri Kokkonen petasivat Jerelle paikan maalin eteen, ja Jere onnistui tinttaamaan kiekon verkkoon. Jatkoa seurasi ajassa 10:41, kun JäHin kakkosketju näytti taituruutensa: Riku Backända lähetti Jouni Anttilan vauhtiin vasemmalle laidalle, ja Jouni karkasi Onni Aallon kanssa 2-1 -hyökkäykseen, jonka päätteeksi Onni laukoi kiekon suoraan maaliin Jounin komeasta poikittaissyötöstä. JäHin johtoasemasta huolimatta VaPS oli ensimmäisessä erässä ehkäpä lievästi hallitsevampi osapuoli, mutta pitkään Ville Kivimäki onnistui pitämään maalinsa puhtaana. Erän viidestoista peliminuutti oli kuitenkin JäHin kannalta synkkä, kun VaPS tuli tasoihin kahdella 13 sekunnin päässä toisistaan tehdyillä maaleilla. Ensimmäinen tuli pitkähkön painostusjakson jälkeen, ja toinen vastaiskusta jossa JäHin puolustus harhaili ties missä ja vastustaja pääsi hakkaamaan kiekkoa rauhassa sisään, olisiko ollut neljäs rebound mikä lopulta lipui maaliin. JäHi onnistui kuitenkin kokoamaan rivinsä ja siirtyi vielä erän viimeisellä minuutilla 3-2 -johtoon Jere Vilmin komealla rannelaukauksella. Syöttöpisteet osumaan merkkauttivat Esko Perkiö ja Valtteri Kokkonen.

Ville Kivimäki pelasi erän lopun rikkinäisellä luistimen terällä, koska toiveissa oli vaihtaa erätauolla luistimeen varaterä. Valitettavasti sellaista ei kuitenkaan yllättäen erätauolla mistään löytynyt, joten maalin suulle toiseen erään luisteli Jukka Hylli.

Toinen erä oli ensimmäistä selvemmin VaPSn hallinnassa, mutta onneksi tuloksellisesti Hämeenlinnan toisen erän kaltaista romahdusta ei tapahtunut. VaPS hyödynsi erän alun ylivoimansa ehkä hieman onnekkaastikin kiekon kimpoillessa monen pompun kautta sisään. JäHi otti johdon uudestaan ajassa 25:29 Valtteri Kokkosen viimeistellessä tolpan kautta Aleksi Kinnusen ja Jere Vilmin toimiessa syöttäjinä. Erää pelattiin pitkälle toiselle puoliskolle JäHin johdossa, kunnes VaPSin hyökkääjä käytti ajassa 35. minuutilla JäHi-pakin arviointivirheen hyökkäysalueella hyväkseen karaten 2-1 -hyökkäykseen jonka päätteeksi iski tasoituksen aivan maalin edestä. JäHi pääsi erän lopussa pelaamaan reilun puoli minuuttia jopa 5-3 -ylivoimaa, mutta johtomaalia ylivoimalla ei valitettavasti syntynyt. Näin ollen viimeiseen erään lähdettiin tasatilanteesta 4-4.

Kolmannen erän alkuun JäHi pääsi jälleen ylivoimalle, ja tällä kertaa joukkue onnistui viimeistelyssä kun Jere Vilmi täydensi hattutemppunsa Aleksi Kinnusen syötöstä. En kovin tarkkaan nähnyt tilannetta, mutta käytännössä osuma syntyi suorasta hyökkäyksestä kun osa JäHin ylivoimaviisikosta oli jo tulossa vaihtoon. Minuutti tästä ja saimme todistaa hienoa yksilösuoritusta Onni Aallolta. Arto Manninen ja Riku Backända pelasivat kiekon Onnille keskialueella - Onni ohitti ensin hyökkääjän ja livahti sitten kahden VaPSn puolustajan välistä nokikkain maalivahdin kanssa, ja onnistui nostamaan kiekon kämmeneltä sisään maalivahdin kainalon seuduilta. Onnin kädet ovat tutkitusti JäHin pehmeimmästä päästä ja siltä se lauantaina kyllä näyttikin. Tilanne oli siis JäHille 6-4 ja homma näytti olevan hyvin hanskassa, mutta toki aikaa oli vielä jäljellä yli 13 minuuttia, joten mihinkään hyvänolon tunteeseen ei ollut varaa. Haluaisin kirjoittaa että 'JäHi pelasi loppuerän riskittömästi pitäen VaPSn poissa parhailta tekopaikoilta ottaen hienon voiton ja kolme pistettä', mutta todellisuudessa kolmannen erän viimeinen kymppi oli JäHin kannalta täysi painajainen. Osasyynä oli JäHin ottamat rangaistukset (viisi kahden minuutin rangaistusta), mutta toki myös VaPSn murhaavan tehokas ylivoima näytteli isoa roolia. Ensimmäinen JäHin viidestä kaksiminuuttisesta vihellettiin ajassa 49:48, ja VaPS iski 6-5 -kavennuksen ajassa 50:27. Harmittavasti tilanteessa kiekko pomppasi Jukka Hyllin hanskasta juuri sopivassa kaaressa kypärän yli maaliin. Ajassa 51:22 JäHi otti taas jäähyn. Tällä kertaa VaPS yv joutui yrittämään hieman pidempään, mutta tasoitus näki lopulta päivänvalon ajassa 53:16. Ajassa 53:44 JäHille vihellettiin jälleen rangaistus, ja reilut puoli minuuttia myöhemmin VaPS iski jo johtomaalin. Tästä vajaa minuutti ja vierailijat iskivät tasakentällisin lukemat 6-8:aan. Tämä alkoi olla jo lopun alkuaa JäHin voittohaaveille, varsinkin kun JäHi joutui alivoimalle jälleen ajassa 56:42. VaPS ei jättänyt tätäkään tilaisuutta käyttämättä, vaan herkutteli numerot 6-9:ään. Maali syntyi siirretyn rangaistuksen aikana, joten JäHin alivoima jatkui. Tällä ylivoimalla VaPS iski vielä viimeisen naulan arkkuun ja loppunumeroiksi 6-10.

Murheellisesta lopusta huolimatta lauantaina JäHin pelissä oli paljon hyvää, ja numerollisestihan voitosta onnistuttiin taistelemaan kolmannen erän loppupuolelle asti. Valitettavasti jäähysuma yhdistettynä VaPSn erinomaiseen ylivoimaan oli liikaa. Torjuntalukemia katsellessa (JäHin Kivimäki 12 torjuntaa, Jukka Hylli 38 torjuntaa vs VaPSn maalivahdin 26 torjuntaa) kertovat kyllä myös siitä että VaPS oli pelissä hallitseva osapuoli.

JäHillä on vielä ennen joulutaukoa yksi mahdollisuus katkaista tappioputki, kun PK-83 Parkanosta saapuu lauantaina JäHin vieraaksi. Ottelu pelataan poikkeuksellisesti Tesoman jäähallissa.