JäHi - USiKi


Kauden toiseen kotipeliin tullessa oli viime viikolta rökäletappio niskassa. Sen pelin raportista voi ammentaa kaikki siihen liittyvät haasteet. Kahdessa ensimmäisessä pelissä jalkeille oli saatu neljä kenttää, joka on mahdollistanut paremman jaksamisen peleissä. Nokialla loukkaantumisten muodossa jouduttiin pelaamaan hieman vajaalla kolmella kentällä ja sitä kautta väsymys tuli liian nopeasti.

Lauantain peliä varten oli myös epävarmuutta ketjukoostumuksien kanssa. Alun perin Urjalaa vastaan kasassa oli jo lähes täysi kokoonpano, mutta ketjullinen ukkoja tippui viime hetkellä pois. Rosteria kun katsoo, niin onneksi Suomen Puolustusvoimat palauttivat ehjänä takaisin kaksi kovaa tulittavaa ruukiehyökkääjää. Allekirjoittaneella jäi työkiireiden takia väliin valmentaja Talasojan palopuhe ennen peliä. Uskon, että siellä on kuitenkin ruoskittu ukkoja antamaan kaikkensa. Olihan pisteitä otettavana tänä kauniina lauantai-iltana.

JäHi on ollut kauden kaikissa peleissä vahva ensimmäisten erien alussa. Tämäkään peli ei ollut poikkeus. Kolmen minuutin pelin jälkeen kiekko saatiin pyörimään vastustajan päädyssä. Jouni Anttila viritti viivasta matalan ohjurikiekon kohti maalia. Hieman yllättäen maalintekoon ei päässytkään maskimies vaan takatolpalle liitänyt Jere Vilmi. Lapa eteen ja kiekko tyylikkäästi yläkulmaan. Tämä loi peliin hyvää fiilistä ja paikkoja olisi ollut useampiakin. Vastustaja kuitenkin laittoi pelin tasoihin virheestä rokottaen ajassa 09:34. Käytännössä kaikki vastustajan tekemät maalit voidaan laittaa hieman löysän oman pään pelaamisen piikkiin. Joko kiekkoja ei saatu ulos alueelta tai sitten puolustuspää valui liian alas. Johtoasema palautui kuitenkin jo vajaan kahden minuutin kuluttua, kun viivassa Samuel Oikarainen löysi hyvin Petri Nykäsen maalin viereltä. Petri jatkoi kiekon välittömästi maalin eteen Kimmo Myllyselle ja "Blade" laittoikin limpun täysin tyhjään rysään. Vastustajan kuittaus oli jälleen nopea. Erän lopulla JäHi meni jälleen johtoon pidemmän pyörityksen päätteeksi, kun armeijan koulima Aleksi Kinnunen pelasi tilanteen loppuun ja runttasi kiekon oikean tolpan juurelta vahvasti sisään.
Ensimmäiselle erätauolle siis lukemissa 3-2.

Kopissa Talasoja korosti, että hätää ei ollut. Oman pään virheistä johtuneet maalit olisi kitkettävä pois, niin pisteet jäisivät Sentteriin. Toisen erän alussa Aleksi Kinnunen ja Jere Vilmi juonivat yhden kauneimmista vastahyökkäysmaaleista, mitä olen todistanut vuosikausiin. Jere nousi vasenta kaistaa pitkin hyökkäysalueelle, veivasi vastustajan puolustajan täysin kioskille ja painoi syötön oikeaoppisesti suoraan maalille luistelleen Kinnusen lapaan. Ohjuri sisään ja kahden maalin johtoasema oli turvattu. Vastustaja ei tästä tilanteesta hätkähtänyt. Enemmänkin tuo maali taisi voimaannuttaa yhdeksällä miehellä pelannutta Sisu Kiekkoa. Nopea kavennus. Muutamaa minuuttia myöhemmin peli tasoihin. Sitten vielä JäHille alivoima, vastustajan kova avaussyöttö keskeltä läpi ja niin USiKi siirtyikin jo 4-5 johtoasemaan. Blade ei kuitenkaan ollut vielä tältä illalta valmis. Kolmoskentässähän oli kokemusta heittämällä lähes sadan pelivuoden verran. Pelin puolivälin jälkeen Valtteri Kokkonen ja Myllynen pääsivät kaksistaan läpi. Valtteri lainasi kiekkoa ja tulinen ranne painui tarkasti oikeaan yläkulmaan. Jo heti seuraavassa hyökkäyksessä ikänestori Petri Nykänen toisti tempun ja runttasi samanlaisen piiskan vastustajan maaliin. Minuutin kuluttua mustapaitainen vastustaja tasoitti tilanteeksi 6-6. Erän lopulla todistettiin erikoinen tilanne, kun hyökkäyksestä laukomassa olleen vastustajan maila räjähti kahteen osaan ja vedon saattovaiheessa maila osui Talasojaa naamaan. Tilanteesta vihellettiin korkea maila 2min. Ylivoima ei oikein ottanut sujuakseen, mutta erän loppuvaiheilla Petri Nykänen kaivoi kikka-arsenaalistaan melkoisen kudin. Kiekko otti useammankin pompun ja yllätti kassarin täysin. Lopputulemana kiekko taisi painua puikoista sisään.

Tapahtumarikkaan toisen erän jälkeen kopissa voitiin taas olla tyytyväisiä johtoasemaan. Johtotilanne on ollut viime vuosina haastava pitää, eikä pelaajavalmentajista kellään ole oikein ollut aseita treenauttaa joukkuetta sitä varten. Pelaajalegenda Petri Väisäsen oppikirjan mukaan johtoasema kannattaa hankkia vasta niin myöhään, ettei vastustaja ehdi tasoittamaan. Pitäisikö tästä ottaa koppia?

Kolmannen erän alkuun Urjala kaivoi vielä viimeiset energianrippeensä. Erän alkuun peli tasan 7-7. Kun 50 minuuttia pelikellossa tuli täyteen, vastustajan valtasi maitohappo. Tämä tismalleen samainen tilanne on kohdannut JäHin ohuen rosterin todella monta kertaa viime vuosina. Viimeiselle kympille on todella vaikeaa löytää mehuja. Vastustajan moraalia pääsi ensin heikentämään uran ensimmäisellä JäHi -maalillaan Janne Uusiluoma. Käynnissä oli pitkä pyöritys vastustajan päässä. Kiekko liikkui pelaajalta toisella. Yksi mies maskiin ja tulinen kuti maalivahdin korvan juuresta sisään. Minuuttia myöhemmin jo toinen rookie pääsi aukaisemaan maalitilinsä vihreänutuissa, kun puolustajan paikalta Samuel Oikarainen nousi kohti keskustaa ja ampui ranteella vasempaan yläkulmaan. Kun Uusiluoma pääsi vielä kertaalleen painamaan väkevän rannekudin maaliin p-pisteen kaarelta, katkesi vastustajalta viimeisetkin menohalut. Kotijoukkueen maalia kohti tuli enää vain satunnaisia laukauksia ja muutama ponneton vastahyökkäys. JäHi kaunisteli lukemia pelin loppuvaiheilla. Ensin Jari Viskari kiskaisi kovan lämärin viivasta sisään ohi maskimiesten. Viimeisestä hyökkäyksestä Onni Aalto taituroi maalin, joka on monelle JäHin treenejä seuranneelle tuttu. Veskari kahville, pelaaja ohi maalista sekä vielä ujutus maalivahdin luistimen ja tolpan välistä sisään. Tämä maali meni pöytäkirjaan väärin, mutta maalintekijänä tosiaan Aalto ja syöttäjät Anttila sekä Manninen.

Tästä pelistä opittiin, että hyvänä pelipäivänä JäHi pystyy painamaan verkot tötterölle. Urjalaa vastaan painettiin kahdella taktiikalla. Puolikas maaleista tehtiin istuttamalla joku maalin eteen hämmentämään ja toinen puolikas todella tarkoilla laukauksilla. Saa nähdä jatkuuko samanlaiset maalikarkelot seuraavana viikonloppuna kun vastaan luistelee legendaarinen Kangasalan Voitto.