Ruma tukkapölly Arto Mannisen tehoilusta huolimatta

Edellisen viikonlopun hieno AHK-voitto ja tiukka vääntö Ikurin Virettä vastaan antoi uskoa siihen, että myös Hämeenkyrön Hokkarit olisivat lyötävissä. Kokoonpanopuolella edellisen viikonlopun väliin jättänyt JäHin ykköstykki Juho Pohjoismäki teki paluun, mutta Juhon luottomiehet, päävalmentaja Ville Kuusinen ja fysiikkavalmentaja Matias Jääskeläinen olivat estyneitä. Juho istutettiin näin ollen ykkösketjuun Heikki Vaajasaaren ja Riku Backändan seuraksi. Valmennusjohto oli kokonaisuudessaan poissaoleva, kun myös kakkosvalmentaja Joose Kreutzer jätti pelin väliin. Moni ajattelisi tässä vaiheessa ilman valmentajia pelaavan joukkueen olevan kuin tuuliajolla oleva huvipursi, mutta JäHin kohdalla näin ei tietenkään ollut. Valmennusvastuuseen nostettiin JäHin jalkapallojoukkueessa kovaa jälkeä tehnyt Tuomas Pärssinen. Olin siirtoon äärimmäisen tyytyväinen, koska tiedän Tuomaksen kyvyt ja ajatukset pallopeleistä, ja olen vaikuttunut molemmista. Ainoa huono enne oli se, että kumpikaan Tuomaksen luottomiehistä, Sami Järvensivu tai Mikko Lehtonen, eivät olleet enää JäHin palkkalistoilla. Lauantaina isoimpia kysymyksiä olikin se kuinka JäHin nykyrosteri pystyisi vastaamaan valmentajansa epäilemättä nerokkaisiin aivoituksiin.

Tuomas Pärssinen, pallopelien yleisnero

Valmennuksesta pelin voittaminen ei siis jäisi kiinni, mutta kuinka olisi rosterin laita? Näin hallilla varusteita pakatessani Kimmo Myllysen, joka oli valmennusjohdon toimesta istutettu kanssani samaan ketjuun Harri Saarisen laituriksi. Kimmo kertoi minulle kuinka tulivoimainen ketjumme on ja kuinka kolmosketju onkin oikeasti ykkösketju. Katselin Kimmon rehellisiä kasvoja ja yritin päätellä laskiko mies leikkiä. En löytänyt miehen kasvoista mitään leikinlaskuun viittaavaa, joten aloin vähitellen itsekin innostua ketjustamme. Tulisimme epäilemättä dominoimaan jäällä ja verkko venyisi tämän tuosta vastustajan maalivahdin takana. Hallille saapuessani mielialani oli edelleen korkealla, ja asettelin varusteita ikääntyvän vartaloni suojaksi hyvillä mielin. Lämmittelyssä katselin kuitenkin vastustajan pelaajia, jotka olivat lähes poikkeuksetta nuoren ja urheilullisen näköisiä. Aloin epäillä olinko taas ajanut samaan ansaan kuin niin monta kertaa aiemmin, eli mielentilaan jossa uskoin itseni ja JäHin olevan parempi kuin oikeasti on. Samaan tilaan, jossa usein olen otteluraportteja kirjoittaessani, tilaan jossa Sami Järvensivun laukaus on Pirkanmaan vaarallisin, ja jossa Sami Niemenmaa on valmentajavelho. Hautasin ajatuksen kuitenkin nopeasti, koska taidan olla kuitenkin luonteeltani ikuinen optimisti.

Ottelun ensimmäinen vaihto antoi jo esimakua tulevasta. Kotijoukkueen pienen painostuksen päätteeksi Hokkarit iski terävästi vastaan ja siirtyi ensimmäisellä laukauksella johtoon. Tämän jälkeen JäHi oli aika lailla pinteessä vierasjoukkueen pyörittäessä peliä pitkiä aikoja kotijoukkueen kenttäpäädyssä. Lisätakaiskuilta vältyttiin, lähinnä JäHin luottovahdin Ville Kivimäen loistopelastuksien ansiosta. JäHin hyökkäykset olivat pääosin satunnaisia yksinäisen pelaajan yrityksiä, mutta erän puolivälissä JäHi onnistui silti tasoittamaan. Artturi Koskela voitti kulmaväännön ja näki hyvin viivalta nousseen Arto Mannisen. Arto asetteli kiekon sopivasti ja viritti hetken lyöntilaukaustaan, joka painui tarkasti maalin takanurkkaan. Tasoitusmaalin jälkeen peli jatkui edelleen Hokkarien hallitessa, ilman lisäosumia tosin. Vaikutti jo hetken siltä että erätauolle päästäisiin tasalukemissa, mutta Hokkarit iski aivan erän loppuun kaksi maalia Ville Kivimäen selän taakse. Näin ollen ensimmäiselle erätauolle mentiin vierasjoukkueen johtaessa 3-1.

Jääkiekkovalmentaminen muistuttaa usein shakkia, jossa puisten nappuloiden sijaan valmentaja liikuttelee pelaajia eri positioihin. Usein mestaripelaajien siirrot saattavat vaikuttaa viattomilta niiden tapahtumahetkellä, mutta paljastuvat myöhemmin nerokkaiksi. Kuten shakissa, niin jääkiekossakin nappuloilla on erilaisia kykyjä ja toiset ovat taitavampia kuin toiset. Ensimmäisellä erätauolla Tuomas Pärssinen päätti siirtää Petri Niemen kakkosketjusta puolustukseen, ja Aleksanteri Nuppulan Petrin tilalle hyökkäykseen. Satunnaiselle tarkkailijalle siirto olisi voinut vaikuttaa kosmeettiselta, mutta Tuomas Pärssisen pelifilosofian hyvin tuntien tunnistin heti mitä tapahtui: Tuomas laittoi isompaa vaihdetta silmään. Tästä siirrosta huolimatta tai juuri sen takia toinen erä alkoi massiivisella Hokkarit-pyörityksellä. Ville Kivimäki tuntui kuitenkin olevan kuin noiduttu sätkynukke maalinsuulla eikä kiekko löytänyt millään tietään kotijoukkueen verkon perukoille. JäHi ei tainnut käydä kiekon kanssa hyökkäyspäässä ensimmäiseen kahdeksaan minuuttiin, mutta teki kavennuksen heti ensimmäisellä yrityksellä. Artturi Koskela siirsi kiekon Arto Manniselle, joka lähetti patenttilättynsä suoraan Onni Aallon lapaan. Onni irtosi kevyen näköisesti puolittaiseen läpiajoon, jonka päätteeksi huiputti Hokkarien maalivahdin ja pääsi siirtämään kiekon etukulmasta sisään. Ylävitoset lentelivät ja hetken oli erittäin mukava olla JäHin pelaaja. Iloa ei tosin kestänyt kovin kauaa, kun Hokkarit iski vajaaseen kahteen minuuttiin kiekon kolmesti pömpeliin. Onni Aalto iski tämän jälkeen JäHin kolmannen maalin puhtaasta läpiajosta, johon erinomaisen syötön tarjoili Kimmo Myllynen.

Hieman 3-6 -kavennuksen jälkeen elettiin dramaattisia hetkiä, kun Aleksanteri Nuppula sai kaaduttuaan pahan viillon ranteeseensa luistimesta. Tilanne oli sen verran vakava, että hoitotoimenpiteet aloitettiin välittömästi kentän laidalla. Onneksi JäHistä ja Hokkareista löytyi molemmista terveydenhoidon ammattilaisia, ja ambulanssi saatiin paikalle muutamassa minuutissa jonka jälkeen Aleksanteri toimitettiin sairaalaan suhteellisen hyvävoimaisena. Iso kiitos JäHiltä kaikille osallisille tapahtuman hoidosta, pelottava tilanne saatiin hoidettua onnellisesti loppuun ilman suurempaa paniikkia. Tuomaristo päätti tässä vaiheessa pitää erätauon pelikelloon jäätyä vielä reilut kuusi minuuttia jäljelle toisesta erästä.

Erätauon jälkeen ottelu pelattiin pois ilman sen suurempaa taistelua voitosta, ainakaan JäHin osalta. Hokkarit kaunisteli lopulta numerot 3-9:ään. Kaiken kaikkiaan JäHi oli aika lailla vastaantulija koko pelin ajan. Tässä vaiheessa voi aina yrittää miettiä kuinka paljon tuloksessa on vastustajan hyvyyttä ja JäHin huonoutta. Totuutta on vaikea sanoa, mutta mielestäni Hokkarit pelasi hyvin ja joukkue oli myös poikkeuksellisen urheilullinen kolmosdivisioonaan. JäHin pakeilla ei ollut paljonkaan aikaa kiekon kanssa Hokkarien aktiivisen karvauksen kourissa, ja taklauksia sateli JäHin pelaajiin ympäri kenttää. Loppujen lopuksi numerot eivät edes täysin kuvasta pelitapahtumia, mistä on isoin kiittäminen Ville Kivimäkeä. Ville ehti kiekon tielle 63 kertaa, joista varmasti ainakin kolmasosa oli todellisia paraatipaikkoja. JäHin kaikki kolme maalia iski lauantaina kakkosketju, muut ketjut keskittyivät ottamaan vastaan takaiskun toisensa jälkeen. Ottelussa päättyi myös historiallinen pisteputki, kun Juho Pohjoismäki jäi ensimmäistä kertaa JäHi-urallaan ilman tehopisteitä. Juho teki vähintään yhden pisteen 34 ottelussa peräkkäin. Käsittämättömän kova suoritus jota voi olla kenen tahansa vaikea rikkoa tulevaisuudessakaan.

Tehomies Arto Manninen ja itseaiheutettu hiki

JäHi on nyt kahden ottelun tappioputkessa, eikä vastus juurikaan helpotu, kun lauantaina 4.11. Tesomalla vastaan luistelee Ikurin Vire.